Man@gerin XQ Baltiaan

Man@gerin excu Baltiaan alkoi hyvin perinteisissä merkeissä: aikaisella bussimatkalla ja pommiin nukkuneiden excuilijoiden poimimisella bussin kyytiin Wäinölästä Helsinkiin asti. Helsingistä noustiin laivaan ja bussimatka jatkui seuraavan päivän ajan Tallinnasta Riikaan, Baltian maalaismaisemista nautiskellen.

Riikassa herätykset olivat aikaisia ja toisinaan matkalaisia saattoi hieman väsyttää. Hostellin tarjoileman aamupalan ja -kahvin turvin excuilijat kokosivat itsensä edustavaksi teekarijoukkioksi. Ensimmäisenä aamuna he kirmasivat tupsut heiluen kohti Latvian suurlähetystöä, jossa Latvian kaveri kertoi surutta, miten volatiilissa tilassa paikallinen talous on, ja miten kivaa olisi. jos heilläkin olisi oma Nokia. Samana päivänä käytiin vielä vierailulla IBM:llä, jossa lipevä paikallinen myyntijohtaja kertoi hartaasti IBM:n asioista Latviassa sekä yleensäkin.

Seuraavana aikaisena aamuna matka jatkui kohti Liettuaa, jossa nautittiin bussiaktiviteeteista ja matkailusta. Muutamien nähtävyyksien jälkeen bussi kääntyi takaisin kohti Latviaa, sillä Liettua ei tarjonnut mitään uutta kaiken nähneelle seikkailijaköörille.

Viimeisenä aamuna bussin määränpää kääntyi takaisin kohti Viroa. Matkailijat päätyivät Tarton A le Coq -olutmuoseoon, jossa hurmaava papparainen kertoi seurueelle silmät säihkyen oluenvalmistuksesta ja seurueen jäsenet katselivat silmät säihkyen valtavia olutsäiliöitä. Informatiivinen tuokio päättyi miellyttävästi panimon omien virvokkeiden maisteluun.

 

Ennen kotiin lähtöä excuilijat ehtivät tutustua vielä Tarton kylpylään, juhlia Kimin maailmanmestaruutta, hankkia tuliaisia superalkosta ja käydä viimeisellä yritysvierailulla Ixonoksella, jossa tarjoilu oli hyvää ja vesi kovaa huutoa. 

7-wee vuosijuhlasitsit

Man@gerin 7. vuotta aiottiin juhlistaa Näsinneulassa, olihan teemaksi valittu ”perinteinen hienostelu”. Kyseisestä ideasta kuitenkin luovuttiin ravintolan huonon tilaratkaisun vuoksi. Hintahan olisi ollut sivuseikka. Lopulta juhlapaikaksi varmistui ravintola Eetvartti. Itse asiassa
juhlapaikan valintaan vaikutti suuresti jo aiemmin varmistunut juhlien jatkopaikka, sillä hetkellisen köyhäilyinnostuksen vallassa päätettiin, että juhlapaikan ja jatkojen välisen etäisyyden tulee olla mahdollisimman lyhyt kävelymatka. Siispä juhlakansa päätyi reippailemaan parin korttelin matkan jatkoille.

Pääjuhla alkoi perinteiden mukaisesti hieman myöhässä, mutta muuten ne sujuivat varsin loistokkaasti. Menuksi valittiin ruokaisa ja maistuva kokonaisuus:

Alkuruoka: Kanaceasar-salaatti
Pääruoka: Härän ulkofileetä punaviinikastikkeella ja kermaperunoilla
Jälkiruoka: Appelsiinikakku

Lisäksi juhlijoille valittiin juomaksi punaviiniä pullo per pariskunta. Ratkaisuun päädyttiin kokemuspohjaisen tiedon perusteella, sillä näin vältyttiin aineiselta uusien kaatojen kyttäämiseltä ja jokainen pääsi juomaan viiniä omassa tahdissaan.



”Läpin keikka ikinä! Välillä lavalla 2 ihmistä, välillä lava täys, mutta ei yhtään biisiä, ettei joku mimmi olisi kaatunut tanssilattialle!”
-Bändi vuosijuhlista

RakKe07 puhuttaa
- ja mahdollistaa
uuden kiltahuoneen?

RakKe – TTY:n rakenneuudistus.

Mikä oikein on tämä outo ja ehkäpä isoakin muutosta povaava termi? Tätä ei loppupeleissä oikeastaan monikaan tiedä, ja kun jotain ei tiedetä, niin valtaavat huhut helposti alaa.

Perimmiltään rakenneuudistuksen tarkoituksenahan oli parantaa TTY:n osasto- sekä laitosrakennetta. Haluttiin siis luoda sellaisia uusia yksiköitä, joiden toiminnat liittyvät sujuvasti toisiinsa. Eli toisin sanoen, isot kihot halusivat tinkiä kustannuksista, mutta tällä kertaa ihan syystäkin. Kuten 2006 valmistuneesta työaikaselvityksestäkin selviää, TTY:llä käytetään yhtä paljon työaikaa opetustyöhön (15%) kuin hallintotyöhön (15%). Tarkoituksena on, että TTY:n akateeminen henkilökunta voi yhä enemmän keskittyä itse opettamiseen sekä tutkimiseen.

Meidän opiskelijoiden kannalta ehkä keskeisintä TTY:n rakenneuudistuksessa on koulutusohjelmien tarkistaminen ensimmäisten opintovuosien osalta. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi Tijon ja Tutan koulutusohjelmien kandivaiheen yhdistämistä tulevaisuudessa, mutta mikään ei ole tällä hetkellä varmaa.

Uuden kiltahuoneen tavoittelu

RakKen myötä myös monet tilat saivat uuden käyttötarkoituksen, joten Man@ger näki tässä mahdollisuuden: uutta kiltahuonetta oli kyllä tavoiteltu jo pidemmän aikaa, mutta nyt sitä tavoiteltiin paljon suuremmalla äänellä.

Tarve uudelle kiltahuoneelle oli suuri, sillä nykyinen kilta oli kovin pieni. Sen strategiset mitat olivat seuraavat: leveys n. 3,2m, pituus n. 4,3m ja korkeus sen verran, että pisimmänkään pää ei osunut kattoon. Parhaimmillaan kiltahuoneelle ahtautui 57 henkilöä, pienimuotoisessa kiltisahtauma -tapahtumassa. Ahdasta oli.

Saiko Man@ger uuden kiltahuoneen? Kauanko Man@ger joutui odottamaan? Tämä selviää selaamalla vuosia eteenpäin. 

Hallitus

Puheenjohtaja: Santtu Salonen

Sihteeri: Tuire Talvitie

Rahastonhoitaja: Samuli Jokela

Yritysvastaava: Juuso Kuusinen

Emäntä: Janni Kotilainen

Isäntä: Timo Heikkilä

Tiedotusvastaava: Arttu Vuorinen

 

Toimarit

Fuksimanageri: Markus Eteläpelto

Nuorempi fuksimanageri: Ellinoora Kiiskinen

Sporttimanageri: Anne-Mari Niemelä

Webbimanageri: Kari-Matti Mäkelä

Kiltamanageri: Pauli Pieniniemi

Kv-manageri: Johanna Ruotsalainen

Opintomanageri: Mikael Ruohonen

Yritysmanageri: Pasi Pakarinen

Päätoimittaja: Mikko Oksanen

TEK-managerit: Jussi Myllärniemi & Satu Luoma

Wanha guru: Satu Luoma

Kiltalehdet

Haluatko tietää lisää Man@gerin Baltian excusta tai 7. vuosijuhlista? 
Mitä muuta vuonna 2007 tapahtui?
Saat tietää lisää, kun tutustut Man@gerin kiltalehtiin!