Man@ger isännöi vieraita kaukaa Liettuasta​

Kysyin liettualaisilta seuraavana päivänä miten loppuilta saunalla meni, ja vastaus oli pääpiirteittäin ”Suomalaiset laulavat kyllä kovaa.”

Alkuperäinen juttu on ilmestynyt Harmaassa taloudessa. 

Man@ger sai helmikuussa vieraakseen opiskelijoita eksoottisesta Liettuasta. Vieraat majoittuivat TTYY:n hotelli Tornissa ja osallistuivat Tiedonhallinnan ja logistiikan laitoksen järjestämälle kurssille. Opiskelun lisäksi vieraat ehtivät tietysti tutustua Tampereen nähtävyyksiin ja teekkarielämään. Kaiken kaikkiaan vierailu sai todella paljon positiivista palautetta Liettuan leiristä ja Tampere teki vaikutuksen moniin opiskelijoihin kauneudellaan. 

Man@ger järjesti yhdessä Tiedonhallinnan ja logistiikan laitoksen kanssa vieraille myös iltaohjelmaa. Torstai-ilta alkoi Wäinölän kerhohuoneella Herwantapeliä pelaillen ja muutaman  seurustelujuoman säestyksellä. Herwantapeli oli niittänyt mainetta jopa Liettuassa asti, monet liettualaiset kieltäytyivät pelistä silkasta kunnioituksesta. Lopulta saimme muodostettua kolme joukkuetta, joilla oli kaikilla suomalaiset kapteenit näyttämässä mallia. 

Herwantapeli sujui lopulta hyvin ja ilta jatkui teekkarisaunalla laulaessa sekä saunoessa. TeLe järjesti saunalla siis oman pikkujoulusaunansa ja liityimme tähän iloiseen joukkoon klo 21 jälkeen. Kysyin liettualaisilta seuraavana päivänä miten loppuilta saunalla meni, ja vastaus oli pääpiirteittäin ”Suomalaiset laulavat kyllä kovaa.”

Loppuajan vieraat tutustuivat omatoimisesti Tampereen nähtävyyksiin, ja sunnuntaina kohti Tampere-Pirkkalan lentokenttää lähti joukko iloisia liettualaisia. Kuten sanottua, Tampere teki moniin vaikutuksen ja palaute vierailusta oli erittäin positiivista. Mikä tärkeintä, vieraat muistivat lähtiessään allekirjoittanuttakin järjestelyn vaivoista pienellä lahjuspullolla.

KV-Man@geri 2012 
Timo Heinonen

Magazone saa alkunsa

Sittemmin perinteeksi muodostunut lyömätön Megazonen ja Siipien yhdistelmä saa alkunsa.

Syksyn 2012 jälkeen Megazone + Siivet -tapahtuma on ollut osa Man@gerin vuosittaista tapahtumakirjoa. Suosio ei ole laantunut, ja killan täyttäessä 20 tapahtuma otettiin myös osaksi vuosijuhlaviikkoa. 

Joko alkaa pikkuhiljaa riittämään alkoholihuurteiset tapahtumat, mutta ei niihin oikeisiin urheilutapahtumiinkaan uskalla lähteä koska voisi tulla hiki? Ei hätää. Ideoimme ratkaisun tähän ja se on Megazone!

Näillä sanoilla megazone mainostettiin ensimmäisen kerran

Vuoden 2012 opintouudistus
-TITA,LIKU ja TLO-

Olettekin jo varmaan kuulleet jotain tutkintorakenneuudistuksesta kiltikseltä, IRC:stä, vauva.fi -keskustelupalstoilta ja muista yhtä formaaleista tiedonlähteistä. Ainakin on jo paljon läyhätty. Nyt on tiedossa kauan odotettuja faktoja.

Teknis-taloudellinen tiedekunta fuusioituu ja tilalle tulee tuotantotalouden ja rakentamisen tiedekunta (nimestähän huomaakin, että täältä löytyy myös tietojohtaminen). Tijolle ja Tutalle tulee yhteinen kandivaihe, jossa on kuitenkin eroavaisuuksia hakukohteen mukaan.

Tijon kandiin tulee 10 nopan johdantokurssi, n. 82 nopan yhteiset opinnot, n. 20 nopan tietojohtamisen opinnot, tietotekninen sivuaine, vapaasti valittavia ja kolme (3) vaihtoehtoista pääainetta: Tietotalous, Teollinen liiketoiminta ja Liiketoiminnan uudistaminen. Dippavaiheet pysyvät erillisinä. Käytännössä ainut muutos on että pääaineita tulee lisää ja yksi tiedonhallinnan painotus katoaa. Uudet pääaineet ovat Tiedon ja osaamisen hallinta (30 op); Tietohallintoja järjestelmät (30 op); Liikenne, logistiikka ja informaatio (50-60 op) ja Tuote- ja prosessitiedon hallinta (50-60 op). Kaksi ensimmäistä pääainetta ovat käytännössä tämänhetkisen Tiedonhallinan kaksi eri painotusta ja logistiikka muuttuu pitkäksi pääaineeksi. 

Viimeinen pääaine on uusi ja se on yhdistelmä tuotantotekniikkaa, tuotekehitystä ja tietojohtamista. 30 opintopisteen pääaine vaatii rinnalleen teknisen sivuaineen, mutta pitkä pääaine sisältää sen.

Vuoden 2013 fuksit pääsevät jo ihaistelemaan uusia tuulia ja halutessaan vanhat kähmytkin pääsevät mukaan tutkintorakenneuudistuskinkereihin.

Muutosta vastustavilla on näillä näkymin aikaa ensi syksystä lähtien kolme vuotta valmistua vanhan tutkinnon mukaan. Kurssitasolla muutoksia ei tule olemaan merkittävästi, jotta opiskelijoiden elämä ei menisi liian vaikiaks. Jos DI-vaihe on vielä aloittamatta tai alkutekijöissään, suositellaan siirtymistä uuteen malliin DIvaiheen osalta. 

Eikä tässä vielä kaikki.

TITAja LIKU-koodaukset ovat pian historiaa ja tilalle tulee napakampi TLO-tunnus. Tällainen muutos vaatii kaikkien HOPSien pintaremontin, minkä takia keväällä tullaan järjestämään HOPS-klinikoita. Keväällä tullaan muutenkin järjestämään infoja ja viimeistään maaliskuussa kaikki uudet kurssit ja pääaineet ovat näkyvillä POPissa.

Harmaatalous 2/2012

Idolls-bileet​

Idolls-bileiden teema oli laulukilpialu.Vuonna 2012 Idolls-bileet järjestettiin Hullussa Porossa Fuksiolympialaisten jatkoina. Ykkössijaa metsästikin monta yrittäjää.

Hallitus

Puheenjohtaja: Joona Kunnari

Sihteeri: Viivi Lamberg

Rahastonhoitaja: Juho Haikola

Yritysvastaava: Arttu Niinimäki

Emäntä: Tiia Tala

Isäntä: Aki Ropo

Tiedotusvastaava: Johanna Räisänen

 

Toimarit

Fuksiman@geri jr: Ville Tyrväinen

Fuksiman@geri sr: Jenni Koski

Kiltisman@geri: Noora Mesiä

Opintoman@geri: Emmi Luttunen

KV-man@geri: Timo Heinonen

Projektiman@geri: Jasmiina Hannula

Sporttiman@geri: Matilda Hietala

Kulttuuriman@geri: Juha Autio

Nörttiman@geri: Olli Lindroos

Yritysman@geri: Jooel Friman

XQ-man@geri: Sami Sjöblom

Valokuvausmestari: Aino Jokela

Tiuhti: Tuuli Tyrväinen

Viuhti: Heidi Korhonen

Taika-Taavi: Johannes Karjalainen

TEK-man@geri: Teija Puolanne