Jatkoa odotellessa…. 

Historiikkiprojekti

Historiikkiprojekti lähti liikkeelle keväällä 2018 ydintiimin kokoamisella. Ensimmäistä historiikkitiimi palaveria vietettiin syksyllä 2018 ydintiimin kesken. Alusta asti oli selvää, että tänä vuonna historiikkiin haluttiin paperituotteen lisäksi myös digitaalinen versio. Jossain välissä puhuttiin mobiilipelistä, kunnes joku tajusi, ettei oikein ole resursseja toteuttaa sitä oikeasti. No, ehkä jonain vuonna.  Vuoden 2018 aikana historiikki tiimi piti 2 yhteistä palaveria herkullisten tarjoilujen kera.

Vuonna 2019 keväällä alkoi projektin haastavin vaihe – juttujen keruu. Historiikkiin sisältöjen tuotantoon on osallistunut  yli 50 nykyiseltä ja entiseltä Man@gerilaista. Juttuja kerättiin eri ikäluokilta yli puolen vuoden mittaisen ajanjakson verran. Koska vuoden 2019 aikana suurin osa historiikkitiimistä oli astunut synkkään työelämään kokopäiväisesti, tapaamiset pidettiin tylsästi skypellä – ilman tarjoiluja. Tätä kompensoimaan pidettiin kuitenkin viikonlopun mittainen taittoviikonloppu, jossa suunniteltiin juttujen rakenteita, katselmointiin taittoa sekä verkkosivujen rakennetta ja konseptia. Sekä tottakai ryhmäydyttiin huolella. Taittoviikonlopun osuessa marraskuun vuoden harmaimpaan päivään, keskustelujen lonkerot ulottuivat myös muille osa-alueille.

Vuonna 2020 historiikin mennessä taittoon alkoi vielä raivokas verkkosivujen sisällöntuotanto vaihe. Reilun kuukauden aikana onnistuttiin tiimin voimin tuottamaan historiikkia täydentävää sisältöä tänne sivuille kaikille 20-vuodelle.

Historiikkiin sisältöjen tuotantoon on osallistunut  yli 50 nykyiseltä ja entiseltä Man@gerilaista.

Juttuja kerättiin eri ikäluokilta yli puolen vuoden mittaisen ajanjakson verran

Hallitus

Puheenjohtaja: Jaakko Leppiniemi

Sihteeri: Santeri Nuotiomaa

Rahastonhoitaja: Matias Eko

Tapahtumavastaava: Maija Lemponen

Saunavastaava: Eetu Jokinen

Yritysvastaava, VPJ: Nea Virta

Fuksikapteeni: Asta Sallinen

Viestintävastaava: Olli Pettersson

Opintovastaava: Joonas Schroderus

Toimarit

Taloustoimari: Maria Mäkelä

Sporttivastaava: Petteri Salmi

Fuksitoimari: Sikri Karhukorpi

Tapahtumatoimari: Riiko Pesonen

Tapahtumatoimari: Aino Kahala

Hyvinvointivastaava: Laura Karintaus

Virkistystoimari: Eemil Mennala

Yritystoimari: Vili Lehtovaara

Yritystoimari: Lotta Aho

XQ-toimari (TEK): Piia Niinikoski

KV-vastaava: Nelli Rannila

IT-projektipäällikkö: Aleksi Raatala

IT-vastaava: Mauri Leino

Mediavastaava: Pinja Aro

Materiaali- ja ulkosuhdevastaava: Mikko Kemppi

Kiltavastaava: Hanna Pyöriä

Graafikko: Voitto Saarinen

Päätoimittaja: Riku Sundqvist

Alumnivastaava: Janna Kähärä

Kiltakummi: Salla-Mari

Vuosijuhlavastaava: Hanna Tahvanainen

Juhlavuosivastaava: Annamari Koskiniemi