“Vuoden tärkeimpänä saavutuksena hallituksen puolesta sanoisin, että useat eri tapahtumat saatiin kunnialla järjestettyä. Tästä kuuluu kiitos koko vuoden 2009 hallitukselle sekä aktiivisille jäsenille. Ilman hyvää tiimihenkeä ja rentoa meininkiä tapahtumien läpivienti olisi ollut raskasta. Yhteishenkeä killassa onkin kehuttu monelta eri suunnalta ja se on myös näkynyt konkreettisesti. Monet, jotka ovat olleet identiteettikriisissä miettiessään haluavatko jatkaa opiskelujaan tietojohtamisen parissa vai muualla, ovat kuuleman mukaan päätyneet jatkamaan osittain jo pelkästään hyvän yhteishengen vuoksi.

Vuoden 2009 lopussa tapahtui jonkinasteinen sukupolven vaihdos, koska harvinaisen monet hallitus- ja kilta-aktiivit valmistuivat lyhyen ajan sisään ja poistuivat näyttämästä nuorille esimerkkiä aktiivisesta toiminnasta. Iso kiitos man@gerilaisuudesta kuuluukin näille valmistuneille sekä heitä ennen yli sadalle valmistuneelle tietojohtajalle.”

– Johannes Karjalainen, Harmaat vuodet: Man@gerin ensimmäinen vuosikymmen

Hallitus

Puheenjohtaja: Johannes Karjalainen
Sihteeri: Tuuli Tyrväinen
Rahastonhoitaja: Lauri Ilola
Yritysvastaava: Olli-Pekka Nieminen
Emäntä: Jenni Mäkelä
Isäntä: Hanna Rantala
Tiedotusvastaava: Anne-Mari Niemelä

Toimarit

Fuksimanageri sr: Arttu Vuorinen
Fuksimanageri jr: Heidi Korhonen
Sporttimanageri: Joonas Julkunen
Kiltismanageri: Liisa Hänninen
Kv-manageri: Pauliina Piippo
Opintomanageri: Matti Pajunen
Projektimanagerit: Teija Puolanne & Pekka Laaksonen
Excumanageri: Jani Lyytikkä
Juhlamanageri: Laura Niittylä
Kulttuurimanageri: Antti Lumijärvi
TEK-manageri: Markus Eteläpelto
Perimätietomanageri: Juuso Kuusinen
Muumipappa: Santtu Salonen